Alku

Jokainen aamu on alku. Alku uudelle päivälle. Alku huumaavalle syömättömyyden euforialle tai ahdistavalle, lihottavalle syömishelvetille.

Pidän aamuista, niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Koskaan ei tiedä tuleeko päivästä hyvä vai huono. Ja kaikki on vielä puhdasta.

Maaliskuu viisi vuotta sitten oli eräänlainen alku. Päätin aloittaa laihduttamisen. Olen aina pitänyt ylen määrin ruoasta ja syömisestä ja berliininmunkeistajakarkeistajajäätelöstäjasuklaastajapullista ja herkuista ja ollut aina pyöreä. Halusin laihtua mm. paremman elämän vuoksi; minua ei enää haukuttaisi läskiksi, minusta pidettäisiin, minusta tulisi kaunis ja onnellinen ja hallitseva ja läsnä oleva ja kaikkivoipa. Minusta tulisi laiha. Pystyisin siihen, pystyisinpystyisinpystyisin! Ja niinhän minä pystyin. Minusta tuli laiha, muttei mitään muuta.

Maaliskuu viisi vuotta sitten. Jos olisin tiennyt millaiseen helvettiin olin itse vapaaehtoisesti astumassa, olisinko tehnyt jotain toisin? Tai jättänyt kokonaan tekemättä?

Viisi vuotta syömissekoiluja, ensin vain anoreksiaa, lopulta pitkäaikaisesta syömättömyydestä johtuvaa bulimiaa. Masennusta, tappavia hoitojaksoja suljettujen ovien takana, ahdistusta, paniikkihäiriöitä. Koulut kesken, irtisanoutunut kaikista töistä, ulkonaliikkumispelko, ihmispelko, syömispelko, omien ajatusten pelko.

Olisinko tehnyt jotain toisin, vaikken siinä tapauksessa olisi tavannut J. Pulua? Tai saanut Pikku-Peikkoa.

Odotan jokaista aamua. Odotan tulevaisuutta. Vihaan itseäni ja elämääni, mutta elän jotain sellaista varten, joka on vielä edessä. Minun elämäni ei loppunut sairaalan koneisiin, en saanut sydänkohtausta yhdelläkään pyörälenkillä eivätkä lääkkeetkään vieneet minua mennessään. Vaikka minun mieleni on pahoinpidelty, raiskattu ja revitty riekaleiksi, vaikka minun vapauteni on riistetty, minut on nöyryytetty ja lyöty maahan yhä uudestaan ja uudestaan, ei tämä ole vielä loppu. Tämä on alku.

Minni